Mitä ovat Big Bet kolikkopelit?

Big Bet, eli suomeksi suuret panokset, eivät välttämättä heti kuulosta houkuttelevalta peliominaisuudelta. Se ei olekaan jokaiselle pelikassalle sopiva vaihtoehto. Melkein jokainen kolikkopeli tarjoaa mahdollisuuden nostaa panokset maksimiin ja pyöräyttää keloja, mutta Big Bet -sloteista puhuttaessa kyseessä on pelistudio Barcrestin valmistama peliominaisuus, jonka se esittelee useissa valmistamissaan kolikkopeleissä. Barcrest on jo vuonna 1968 perustettu pelitalo, joka on aloittanut uransa valmistamalla aitoja arcade- ja bingopelikoneita, joita on myyty pelihalleihin ympäri Englantia. Se siirtyi vuosituhannen alussa valmistamaan pelikoneiden lisäksi myös nettipelejä, joita se myi useille kasinoille. Kuuluisimpiin tuon aikaisiin peleihin kuuluu esimerkiksi legendaarinen Rainbow Riches. Vuonna 2011 Barcrestin osti amerikkalainen pelijätti Scientific Gaming, jonka ansiosta se on voinut kehittää uusia pelejä suuremmalla pääomavolyymilla ja taustatuella. Kasvavien markkinoiden takia pelivalmistajat joutuvat jatkuvasti löytämään uusia innovatiivisia ja houkuttelevia peliominaisuuksia, joiden avulla yhä useampi pelaaja valitsisi juuri heidän pelinsä. Big Bet -toiminto on Barcrestin yksi erikoisuus, jolla se toivoo löytävänsä erityisesti high roller -pelaajat. Tutustu erikoistoimintoon lähemmin artikkelissamme!

Sijoitus
Nettikasino
Bonus
Arvosana
Pelaa Tästä
1
100% (Non Sticky Bonus) 200€ asti & 100 ilmaiskierrosta
2
100% (Non Sticky Bonus) aina 250€ asti & 10 Isoa Ilmaiskierrosta
3
200% (Non Sticky Bonus) & 450 Spinniä Ilmaiseksi
4
10% viikottainen cashback & 5 minuutin voittojen nostot & Ei rekisteröitymistä
5
100% bonus 50€ asti ( HUOM! Kierrätysvaatimus vain 1X)
6
10% viikottainen cashback & 5 minuutin voittojen nostot & Ei rekisteröitymistä
7
20 ilmaiskierrosta ilman talletusta & 100% bonus 100€ asti + 100 spinniä Spinions -peliin
8
100% (Non Sticky Bonus) 400€ asti & 70 Kierrätysvapaata spinniä (Huom. kaiken rahan voi aina kotiuttaa paitsi bonusrahaa)
9
500% tai 200% (Non Sticky) & 450 tai 300 spinniä ilmaiseksi
10
10% viikottainen cashback & 5 minuutin voittojen nostot & Ei rekisteröitymistä
11
100% (Non Sticky Bonus) 500€ asti & 200 ilmaiskierrosta
12
Ei rekisteröitymistä & 5min verovapaat voittojen nostot
13
Ei rekisteröitymistä & 5 minuutin pikanostot & Verovapaa ja Turvallinen
14
100% (Non Sticky Bonus) 300€ Asti & 5min pika-nostot
15
3x100% (Non Sticky Bonus) + 90 Ilmaiskierrosta
16
100% (Non Sticky Bonus) 100€ Asti & 100 Ilmaiskierrosta
17
300% aina 30€ / 200% aina 200€ asti (Non Sticky) & 300 Spinniä
18
100% (Non Sticky Bonus) & 22 spinniä ilmaiseksi
19
100% (Non Sticky Bonus) 125€ Asti & 180 Ilmaiskierrosta
20
100% (Non Sticky bonus) 100€ asti & 10 Spinniä ilmaiseksi
21
Kaksi 100% Bonusta & 50 Ilmaiskierrosta Reactoonz -peliin
22
100% aina 200€ (Non Sticky Bonus) & 600 Spinniä ilmaiseksi
23
100% (Non Sticky Bonus) & 10 spinniä ilmaiseksi
24
100% (Non Sticky Bonus) 200€ asti
25
100% (Non Sticky Bonus) 200€ asti & 50 ilmaiskierrosta
26
100% aina 100€ asti & 100 Spinniä
27
100% ana 200€ (Non Sticky Bonus) & 10€ ilmaisveto
28
100% (Non Sticky Bonus) 100€ asti & 50 ilmaiskierrosta Starburst -peliin
29
100% aina 100€ asti & 10-100 Spinniä
30
Pelaa ilman rekisteröintiä - lunasta etuja "Ninjan aarteista"

Mitä hyötyä Big Bet ominaisuudesta on pelaajalle?

Pelaajan kannalta Big Bet -ominaisuus tarjoaa paljon muutakin kuin mahdollisuuden pelata suurilla rahoilla. Barcrest on eritellyt sen peleissään erillisenä painikkeena, jota painamalla pelaaja valitsee tiettyä summaa vastaan haluamansa bonuspelin, esimerkiksi onnenpyöräpelin tai progressiivisen voittokertoimen. Erikoistoiminto on voimassa ostoa seuraavien viiden kierroksen ajan. Niiden aikana pelin lopputuloksia ohjaava ohjelmisto, satunnaisgeneraattori, kasvattaa bonuspelin aikaisen teoreettisen palautusprosentin joissain sloteissa jopa 99 prosenttiin. Täten monissa Barcrestin peleissä voidaankin nähdä kaksi palautusprosenttia, joista toinen merkitsee peruspelin aikana olevaa lukua ja toinen Big Bet -toiminnon aikaista. Yleisesti ottaen mitä suurempi palautusprosentti on, sitä pienemmät mahdollisuudet pelaajalla on hävitä – ja juuri sellaisia pelejä monet kasinopelurit etsivätkin.

Mitkä pelit tarjoavat Big Bet ominaisuuden?

Big Bet -ominaisuus löytyy kourallisesta Barcrestin kolikkopelejä. Niistä suosituin on vuonna 2015 julkaistu Monopoly Big Event, jota voidaan pitää jopa parhaimpana Monopoli-lautapeliin perustuvista sloteista. Slotin Big Bet -toiminto pystytään ostamaan joko 20 eurolla tai 30 eurolla, jolloin ne aktivoivat erilaisen sisällön. Kahdellakymmenellä eurolla pelaaja saa viiden kierroksen ajaksi käyttöönsä progressiivisen voittokertoimen, joka alkaa yhdestä ja kasvaa joka kierroksella yhdellä. Paras kerroin voi tällöin olla viisi. Kolmellakymmenellä eurolla taas pelaaja pääsee onnenpyöräpeliin, jolla hän voi aktivoida yhden kolmesta pelin bonustoiminnosta: Progressive Win Multiplier:in, Big Event:in tai Epic Spins:in. Big Bet -kierrosten aikana pelin palautusprosentti nousee 96 prosentista 99 prosenttiin. Toinen kuuluisa kolikkopeli on Hercules High and Mighty. Se ilmestyi nettikasinoille vuonna 2016. Pelaaja löytää pelistä 20, 30 ja kolmannen 50 euron Big Bet -painikkeet, joilla voi ostaa erikoistoimintoja viidelle seuraavalle kierrokselle. Kahdellakymmenellä eurolla pelaaja lunastaa laajenevat wild-symbolit, jotka muuttavat keloille esiintyvät wild-symbolit koko kelan mittaisiksi. Kolmellakymmenellä eurolla hän saa samat Mighty Reels -laajenevat wildit sekä arvoltaan pienimmät symbolit poistetaan keloilta. Viidelläkymmenellä eurolla pelaaja saa kaikkien edeltävien vaihtoehtojen erikoisuudet sekä päälle vielä Persistant Wilds -tahmeat wild-symbolit, jotka jäävät paikoilleen niin kauan kunnes ne muodostavat voittorivin. Hercules High and Mighty -slotin peruspelin palautusprosentti on 94 ja Big Bet -kierroksilla se nousee 98 prosenttiin.

Hyvät ja huonot puolet Big Bet peleissä

Barcrest Gamingin valmistamissa peleissä ei olla keskitytty kuitenkaan pelkästään Big Bet -toimintoon, vaan se on yksi erikoistoiminto muiden joukossa. Pelaajaa ei myöskään missään nimessä pakoteta sitä ostamaan, vaan se on jätetty jokaisen oman harkinnan varaiseksi. Loppupeleissä jokainen voi päättää sen, onko valmis maksamaan tietyn summan tietyistä erikoistoiminnoista, joilla voi saada paremmat voittomahdollisuudet. Samanlainen mahdollisuus on monissa muissakin kolikkopeleissä, jotka tarjoavat parempia voittomahdollisuuksia heille, jotka pelaavat maksimipanoksilla. Joissain jättipottipeleissä, kuten esimerkiksi Mega Joker, maksimipanoksella pelaaminen on jopa vaadittu voittaakseen progressiivisen jättipotin. Täten kyseinen ominaisuus ei ole uusi näky kasinoilla, ja se onkin varmasti tuttu ilmiö monille paljon pelaaville slottaajille. Big Bet -peleistä tuntuu löytyvän ensikatseella runsaasti pelaajan kannalta hyödyllisiä etuuksia, mutta joukossa on tietysti myös huonoja puolia. Se on suunnattu selkeästi vain sellaisille pelaajille, joilla on isommat käteisvarat, jonka johdosta pienillä panoksilla pelaavat eivät pysty sitä kokeilemaan muuta kuin ilmaisissa demoversioissa. Tästä huolimatta siitä voi muodostua houkutus myös heille, joilla ei ole varaa maksaa esimerkiksi 30 euroa ylimääräistä vain viidestä kierroksesta. Jatkuva pelaaminen yli varojen johtaa eittämättä rahaongelmiin ja jopa ongelmapelaamiseen, jonka synkästä suosta voi olla vaikea päästä pois omin avuin. Kuten rahapelaamisessa yleensä, on hyvä aina arvioida etukäteen toiminnoista ja pelaamisesta syntyvät riskit ja mahdollisuudet. Luottamatta kuitenkaan siihen, että hyvä palautusprosenttiluku takaa sen, että saadut voitot riittävät kattamaan panokset. Big Bet sopiikin heille, jotka ymmärtävät rahapelaamisen riskit.

Casinomaisterin ajatukset Big Bet kolikkopeleistä

Barcrestin kehittämä Big Bet on otettu vastaan kasinoalalla suurella innolla. Sen sisältämät pelit ovat yleensä pelistudion suosituimpia slotteja, ja monet toivovat jatkoa sille myös uusimpiin julkaisuihin. Erityisesti Monopoly Big Event -slotin kautta ominaisuuden suosio on levinnyt suuremmalle pelikunnalle. Joissain kolikkopeleissä, kuten Ooh Aah Dracula, kyseinen erikoistoiminto on piilotettu sanojen Hi Roller taakse, mutta toimintaidea on tälläkin kertaa sama: lisäpanoksella ostetaan erikoistoimintoja viiden kierroksen ajaksi. Suomessa kuitenkin harva tuntee Barcrestin pelejä sen tarkemmin, vähiten Big Bet -toimintoa. Se on harmi, sillä tänä päivänä vain harva kolikkopeli tarjoaa erikoismahdollisuuksia juuri kovilla panoksilla pelaaville. High roller -pelaajat on paremmin huomioitu erityisesti pöytäpelivariaatioissa. Barcrestin uutuuspeleistä ainakin Rainbow Riches Lebrechauns Gold -slotissa on mukana Big Bet -ominaisuus, jonka avulla siitä on tehty houkuttelevampi tietylle pelaajakunnalle. Totta on myös se, että Big Bet sisältää suuria riskejä eikä suurempi palautusprosenttikaan takaa välttämättä niin suuria voittoja, että pelaaja päättäisi kierrokset voitokkaana. Riskit ja oma pelibudjetti huomioiden Big Bet -toiminnon valitseminen ei kuitenkaan ole paha asia. Hinnaltaan se on kohtuullinen, verrattuna esimerkiksi joissain Megaways-sloteissa esiintyvään bonusvetoon, jolla voi ostaa pikapääsyn pelin ilmaiskierroksille. Yleensä hinnaksi on tällöin määritelty panos satakertaisena, joten esimerkiksi Big Bet -toiminnon panoksesta riippumaton 20 euron panostus tuntuu tämän rinnalla kohtuulliselta – vieläpä jos palautusprosentti on peruspeliä reilusti parempi. Big Bet -panoksen maksaminen tekee monista Barcrestin peleistä kokeilemisen arvoisen.